Kotimaan viljatase ja viljatasearvio
Kotimaan viljataseesta selviää kuinka paljon viljaa tuotetaan ja kulutetaan, viedään Suomesta ja tuodaan Suomeen sekä paljonko sitä on varastoissa.
VYR laatii meneillään olevalle markkinointikaudelle viljatasearvion, joka perustuu julkisiin tilastoihin sekä niiden keskiarvoihin
Viljatase sekä viljatasearvio tehdään markkinointikautta /satokautta kohden. Markkinointikausi alkaa. 1. heinäkuuta ja päättyy seuraavan vuoden kesäkuun lopussa (30.6.). Esimerkiksi viljataseella 2018/19 tarkoitetaan täten arviota viljan tuotannosta, kulutuksesta, ulkomaankaupasta ja varastoista aikavälillä 1.7.2018-30.6.2019.
Tasearvio esitellään VYR markkinatyöryhmässä jäsenille ja julkaistaan näillä sivuilla.
VYR Markkinatyöryhmä
Viljamarkkinaryhmä on kaikille VYR ry:n jäsenille avoin työryhmä, joka keskittyy viljamarkkinoiden tilanteen seuraamiseen. Työryhmän puheenjohtajana toimii maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Jukka Virolainen.
Markkinatyöryhmä toimii kilpailusääntöjen sallimissa puitteissa ja kilpailusäännöt huomioidaan kaikessa työryhmän toiminnassa. Markkinatyöryhmässä ei käsitellä yrityskohtaisia tietoja, vaan ainoastaan julkisesti saatavilla olevia, yleisluontoisia tai yhteen koottuja tietoja.
Työryhmässä esitellään neljä kertaa vuodessa julkaistava Viljatasearvio, joka perustuu vuodesta 2025 alkaen Luonnonvarakeskuksen toteutuneisiin tilastoihin sekä markkinakauden ensimmäisissä arvioissa Tullin keskimääräisiin vienti- ja tuontilukuihin ja myöhemmin kauden toteutuneisiin lukuihin.
Työryhmässä käydään läpi myös muita viljamarkkinoihin liittyviä ajankohtaisia kokonaisuuksia viljasektorin tarpeiden mukaisesti. Näitä teemoja ovat mm. teetettyjen tutkimusten kuten viljelyaikomusten tulokset, viljan laatuseuranta, viljamarkkinakatsaus sekä kylvöjen ja puintien eteneminen maakuntakohtaisesti.
Viljatasearvio 2024/25
Viljatasearvio 2023/24
Viljatasearvio 2022/23
Viljatasearvio 2021/22
Viljatasearvio 2020/21
Viljatasearvio 2019/20
Viljatasearvio 2018/19
Viljatasearvio 2017/18
Viljatasearvio 2016/17
Viljatasearvio 2015/16
Taseet viljalajeittain
Viljatasearviot 2014/15-2024/25



