Uusimaa
Syys- ja kevätviljat valmistuvat samaan aikaan, joten tiloilla joudutaan valitsemaan mitä puidaan laadun pysymiseksi hyvällä tasolla. Kevätviljojen puinnit ovat aivan alussa. Lähinnä ohraa ja hernettä on puitu ja vain vähän kauraa. Sadekuurot ovat hidastaneet puinteja ja niitä on luvattu lisää. Sadon määrä on pääosin hyvä, syysvehnän sato on erinomainen. Puidun viljan laatu on hyvä.
Kymenlaakso
Syysviljojen sadot vaihtelevat tyydyttävästä hyvään. Märkä alkukesä näkyy lähes joka kevätviljalohkolla satotappioina. Osa kasvustoista tuhoutui liian sateen takia. Puidun sadon laatu on ollut hyvä, mutta määrä vaihteleva.
Varsinais-Suomi
Sadekuurot ja paikallisesti runsaammat sateet ovat keskeyttäneet ja viivästyneet puinteja. Alkukesän märkyys ja heinäkuun helle ovat laskeneet sadon määrää ja hehtolitrapainoja paikoin. Lisäksi kovat ukkossateet ovat paikallisesti aiheuttaneet satovahinkoja. Jyväkoko viljoilla on pieni. Rukiin sakoluku on korkea ja syysvehnien valkuaispitoisuudet ovat alhaiset. Kevätviljojen laatutietoja on vielä hyvin vähän puintien ollessa alkuvaiheessa. Hybridirukiin ja syysöljykasvien kylvöjä on tehty.
Satakunta
Syysvehnän sato näyttää hyvälle, jopa runsaalle. Rukiin laatu on ollut hyvä, mutta syysvehnien valkuaispitoisuudet ovat olleet pääosin alhaisia. Syysvehnistä on löydetty leipäviljalaadun ylittäviä Don-pitoisuuksia. Kevätviljojen puitujen lohkojen satotasoissa ja puimattomissa kasvustoissa näkyvät suuret paikalliset erot kosteusoloissa.
Pirkanmaa
Laatu- ja satovaihtelut ovat isoja, sillä keväällä saatiin paikoin liikaa vettä ja heinäkuun helteet pakkotuleennuttivat kärsineitä kasvustoja. Hyvät kasvustot kestivät olosuhteet parhaiten.
Etelä-Pohjanmaa
Laatu ja määrä ovat olleet hyvällä tasolla lukuun ottamatta syysöljykasveja. Syysvehnissä on paikoin isoja aukkoja, minkä vuoksi sato jää välttävästä tyydyttävään satoon. Kevätviljoissa jyvät ovat jääneet pieniksi, mutta laatu on ollut muuten hyvä ja hehtopainot ovat olleet tavanomaisia tai tavanomaista parempia tähän mennessä puiduissa erissä.
Keski-Pohjanmaa
Puinnit ovat edenneet, mutta sadekuurot aiheuttaneet taukoja. Kasvustot ja maa kosteaa paikoin, mutta puintikosteudet ovat normaaleja. Laatu on keskimääräistä. Paikoin sateita on ollut vähemmän ja puinnit edenneet viljojen kypsyessä.
Keski-Suomi
Satokauden olosuhteet ovat olleet pääosin suotuisat. Sadosta odotetaan keskimääräistä tai hieman sitä parempaa (erityisesti ruis). Pitkä hellejakso rajoitti jonkin verran sadonmuodostusta, joten jyväkoko jäi hivenen pienehköksi. Paikallisesti myös alkukasvukauden runsaat sateet vaurioittivat kasvustoja. Kasvitautipainetta on ollut kohtuullisen runsaasti. Syyskylvöjä ei juurikaan ole tehty, koska puimaan ei ole päässyt.
Pohjois-Savo
Puinnit ovat sujuneet alueella hyvin sään suosiessa puinteja. Tuoresäilöviljan puinti on aloitettu hieman aiemmin ja nyt puidaan kuivuriviljaa. Sato alueella näyttää vuonna 2025 vähän keskimääräistä paremmalta määrällisesti, mutta satovaihteluita on paljon. Laatutietoja sadoista on vasta niukasti.
Pohjois-Karjala
Puidun viljan laatu on ollut hyvä ja ohran osalta myös määrä. Hehtolitrapainot vaihtelevat paikallisesti kasvukauden sateiden mukaan ja ovat alhaisia erityisesti kauralla.
Etelä-Karjala
Syysviljat ovat antaneet hyviä satoja, varsinkin syysvehnä. Lohkon sisäinen vaihtelu on merkittävää, ja alentaa muutoin erinomaisia keskisatoja.

Mikä puintiseuranta on?
VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysytään arvioita puintien etenemisestä ja niiden pohjalta kirjoitettu uutinen julkaistaan vyr.fi – sivustolla. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.