VYR teetti perinteisen kylvöaikomus kyselyn, jonka toteutti TNS Kantar. Tutkimukseen saatiin 891 vastausta. Vastaajanäyte on tulosten analysointivaiheessa painotettu kuvaamaan Suomen maatilarakennetta tukialueen, tilojen peltoalan sekä tuotantosuunnan mukaan. Painotusmatriisina on käytetty vuoden 2024 tukihaun tietoja. Kyselytutkimus on teetetty tammi-helmikuun aikana, joten kevään markkinatilanne ja sääolosuhteet voivat vielä muuttaa kylvöjä. Tutkimustulokset antavat suuntaa viljelijöiden kasvivalinnoista vuodelle 2025.

Kyselyn perusteella viljaa kylvettäisiin vähemmän vuonna 2025 kuin viime keväänä. Samanaikaisesti leipäviljoja aiotaan kylvää enemmän kuin vuonna 2024. Ohraa aiotaan kylvää vähemmän eteläisessä Suomessa. Länsi-Suomen alueella rehuohraa aiotaan kylvää 9 % vähemmän kuin vuonna 2024. Yllättäen myös mallasohraa aiotaan kylvää vähemmän kuin vuonna 2024. Pinta-ala jäisi noin 4 % vuodesta 2024.
Kaura-alan ennustetaan pienentyvän. Tuloksissa näkyy iso rehukauran osuus vuonna 2024. Tulevalla satokaudella viljelijät pyrkivät tuottamaan jälleen elintarvikelaatuista kauraa. Elintarvikekauraa pyritään tuottamaan etenkin isojen myllyjen läheisyydessä Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Suuri syysvilja-ala lisää vehnän kokonaismäärää vuodelle 2025. Syysvehnän suosio näkyy pienentyneenä aikomuksena kylvää kevätvehnää. Yhteensä vehnäala on kuitenkin suurempi kyselyn tulosten mukaan kuin vuonna 2024.
Odotettavissa on jälleen suuri pinta-ala herneelle. Härkäpavun ala pysyttelee samoissa lukemissa kuin vuonna 2024.
Öljykasveja aiotaan kylvää vuotta 2024 enemmän. Etenkin kevätrypsin suosio on nousussa.