Siirry suoraan sisältöön

Uutisia viljaketjusta

Kuivaa ja kuumaa – sateita kaivataan

Maanantain 27.5. tilanteen mukaan viikonlopun ukkoskuurot toivat helpotusta alueille mihin sateet osuivat. Muokkaustavalla on ollut tällä kasvukaudella suuri merkitys. Kirpat ovat liikkeellä.

Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa kevätkylvöjen etenemistä myös tänä keväänä. Tämä epävirallinen seuranta on toteutettu sitä varten kootun asiantuntijaraadin avulla. Raatilaisilta kysellään arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa. Raatilaisina on mm. viljakaupan sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä. Aluekohtaisia kommentteja tarkasteltaessa on otettava huomioon maakuntien sisäinen vaihtelu.

Varsinais-Suomi

Varsinais-Suomessa aikaiset kylvöt ovat orastuneet melko tasaisesti, mutta myöhemmin kylvetyt ovat epätasaisia. Myös kevätviljat ovat alkaneet selkeästi kaipaamaan tasaisia sateita. Viikonlopun ukkoskuurot antoivat alueellisesti vettä kasvustoille, alueittain liikaakin kerralla. Sateet saivat rikkakasvit ryöpsähtämään kasvuun. Vakka-Suomi jäi kokonaan ilman sateita. Syysviljat eivät saa enää kiinni sadonmenetystä, minkä kuivuus on aiheuttanut, vaikka loppukasvukausi olisi hyvä. Kylvämättä on rypsiä, kuminaa, riistapeltoja ja erilaisia nurmia.

Uusimaa

Uudellamaalla sateet ovat auttaneet niillä alueilla, mihin ne ovat osuneet. Sateet ovat kuitenkin olleet niin paikallisia, että monessa paikassa on satanut viimeksi lunta ennen kylvöjä. Niillä alueilla tämän viikon helteet pienentävät sato-odotusta merkittävästi. Kirppoja on ollut ohrissa ja kevätvehnissäkin todella runsaasti. Kylvämättä on enää rypsiä, kuminaa ja pölyttäjäkasveja.

Satakunta

Satakunnassa peltojen kuivuustilanne alkaa olla haaste. Maalajien mukaan osa on orastunut tasaisesti, osaa vaivaa veden puute ja orastuminen on jäänyt epätasaiseksi. Ensimmäinen kevään sade saatiin 26.5. Määrät vaihtelivat paljon maakunnan sisällä. Kylvämättä on hernettä ja kuminaa sekä vähän ohraa ja kauraa.

Kanta-Häme

Kanta-Hämeessä viljat ovat pääosin oraalla. Orastuminen on ollut kohtuullisen tasaista.

Pirkanmaa

Pirkanmaalla aikaisin kylvetyt viljat ovat orastuneet hyvin. Myöhemmin kylvetyissä on jonkin verran epätasaisuutta. Kylvämättä on riistapeltoja ja kesantoja. Nurmet ovat alkaneet vanheta kuivuudesta johtuen, rehunteko saattanee käynnistyä jo ensi viikolla jollei vettä tule. Lauantaina saatiin paikallisia rajuja ukkoskuuroja. Kylvämättä on viimeisiä ohra- ja kauralohkoja sekä rypsiä.

Kymenlaakso

Kymenlaaksossa orastuminen on ollut idässä epätasaista ja lämpöisemmillä alueilla kohtuullisen tasaista. Kuivuus ja kuumuus tekee orastumisesta epätasaista. Liiallinen kuivuus haittaa jo nurmien kasvua. Maa oli toukokuun vaihteessa yllättävän kostea pintakerroksen alla, johtuen luultavasti hyvin kylmästä kelistä ennen toukoja. Peltojen kasvukunto korostuu kuivina keväinä, jotta pelloille päästään ajoissa, jälleen kerran viikkoa aiemmin olisi jo voinut aloittaa toukotyöt parhailla lohkoilla.

Keski-Suomi

Keski-Suomessa kaivataan lisää sateita. Orastuminen on ollut parasta kevyesti keväällä muokatuilla pelloilla. Kynnetyt pellot kärsivät eniten kuivuudesta. Toisaalta joillakin alueilla pelloilla on riittänyt kosteutta, ja orastuminen on tapahtunut todella nopeasti.  Perjantaina tullut sade tuli juuri oikeaan aikaan. Alun kylmän jakson jälkeen kelit on olleet erinomaiset.

Pohjanmaa

Pohjanmaalla ensimmäiset kylvöt ovat orastuneet tasaisesti. Myöhäisempien kylvöjen oraat ovat vielä epätasaisia. Maalajilla ja muokkausmenetelmällä on ollut suuri merkitys orastumisen tasaisuuteen.

Keski- ja Pohjoispohjanmaa

Keski- ja Pohjoispohjanmaalla kylvöt ovat edenneet hyvin. Ensimmäiset kylvöt ovat alkaneet orastumaan. Kylvämättä on suurimmaksi osaksi ohraa, mutta myös jonkin verran kauraa ja rypsiä. Pellot tarvitsisivat jo pikkuhiljaa lisää vettä, paikoitellen veden tarve on suuri.

Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaalla orastuminen on ollut tasaista. 90–95 % kylvetty viljoista 30km säteellä Kauhajoesta. 24.-25.5.  satoi keskimäärin 8-12mm vettä. Kylvämättä maakunnassa enää viimeisiä viljalohkoja, rypsiä ja viherlannoitusnurmia. Satopotentiaali edelleen hyvä, hiukkamaat kestävät ilman suurempia menetyksiä vielä 2-4vk, savikot hieman vähemmän ilman vettä. Silmin nähden kylvettynä on huomattavasti vähemmän hernettä, mitä viime vuonna. Viljojen riesana ovat kirpat, jotka tekevät runsaasti reikiä lehtiin. Toisaalta kasvu on nyt kiihkeää, jolloin vahingot jäävät todennäköisesti pieniksi.

Etelä- ja Pohjoiskarjala

Etelä-Karjalassa kylvämättä on enää riistakasveja. Ensimmäiset oraat ovat tasaisia, mutta veden tarve on jo kova.

Pohjois-Karjala kylvökset ovat orastuneet hyvin. Kevät on kirinyt hieman myöhäistä alkua kiinni.

Pohjois-Savo

Pohjois-Savossa kylvämättä on vielä hieman ohraa ja rypsit. Orastuminen on ollut tasaista, mutta ollaan vielä aikaisessa vaiheessa kasvukautta. Syysviljat kärsivät kuivuudesta ja kevätviljoille sekä nurmille kaivataan pian sateita. Kasvukauden muokkaus ja kylvökelit ovat olleet poikkeuksellisen hyvät.

Aluekohtaisia tietoja tarkasteltaessa on otettava huomioon maakuntien sisäinen vaihtelu.

Aluekohtaisia tietoja tarkasteltaessa on otettava huomioon maakuntien sisäinen vaihtelu.