Siirry suoraan sisältöön

Uutisia viljaketjusta

VYR puintiseuranta 4/2023 (4.9.)

Vilja-alan yhteistyöryhmän puintiseuranta on jälleen käynnissä.
Puintiseuranta toteutetaan ympäri Suomen lähetettävin kyselyin kerran viikossa, 14.8. – 11.9.2023.

Puintikauden pitkittyessä, VYR jatkaa seurantaa syyskuun loppuun saakka.

Tähkäidännän ja hometartuntojen riskit ovat merkittävästi kohonneet, sadon laatu on uhattuna. Koko maassa haasteena on runsaiden sateiden kastelemat pellot, sekä lakoontuneen viljan puinti. Laadun jatkuvan heikkenemisen lisäksi riskinä on myös sadonmenetys, sillä lakoontunut vilja on altis homeille ja peltojen kosteus voi estää puinnin täysin. Puimatta on vielä suuria aloja koko maan alueella, helpotusta tilanteeseen on tuomassa tälle viikolle ennustettu poutainen sää. Kevätkylvöisten viljojen puinti on laajalti kotimaassa keskeytynyt ja paikoin on odotettavissa, että puinnin sijaan kasvusto murskataan. Laadun osalta usea vastaaja ilmoittaa kaiken minkä saadaan puitua menevän rehuksi. Puintien viivästyminen vaikuttaa merkittävästi myös syysviljojen kylvöön, joka voi sateisimmilla alueilla jäädä tekemättä. Syysviljojen alan lasku vaikuttaa entistä todennäköisemmältä, usea vastaaja arvioi syysvilja-alansa laskevan noin puoleen edellisestä vuodesta puhtaasti haastavien olosuhteiden vuoksi. 

Herneen ja härkäpavun tilanne on heikentynyt voimakkaiden sateiden ja rikkakasvien runsauden myötä, puintia kuvataan monin paikoin hyvin hankalaksi ja edellisinä viikkoina kehuttu satotaso jäänee toteutumatta, sillä lakoontuneiden herneiden puinti rikkakasvien läpi tuskin onnistunee täysin. 

Öljykasvien osalta satonäkymät ovat heikot, jo kylvettyjen syysöljykasvien taimettumista kehutaan. Positiivisemmalla puolella sokerijuurikkaan tilaa kuvaillaan hyväksi. 

Kyselyn vastauksissa kasvukauden olosuhteita kuvataan jo paikoin katastrofaalisiksi ja vuotta pidetään sadon ja laadun osalta katovuotena. Lähiviikkojen sääolot vaikuttavat tilanteeseen ratkaisevasti, on huomioitava, että peltojen kuivuminen vaatii aikaa, eikä liika kiirehtiminen kannata maan tiivistymisriskin vuoksi. Myös säilörehun korjuu on hidastunut ja paikoin estynyt, aiheuttaen lisää painetta kotieläintiloille. Siementen saatavuus heikkenee vallitsevan tilanteen vuoksi merkittävästi, ongelmia voi ilmaantua tiettyjen lajikkeiden saatavuuden kanssa, mutta varsinaista pulaa ei ole. 

Taloudellisesti tilanne on hyvin haastava, kustannusten nousu ja kosteana puidun viljan kuivaamisen aiheuttamat lisäkustannukset aiheuttavat monin paikoin huolta. VYR puintiseurannassa ei ole vastaanotettu kommentteja tai toiveita glyfosaatin käytön poikkeusluvalle naapurimaan tapaan, mutta tällä viikolla on esitetty huomio viimeisen lannoituspäivän siirtämisestä marraskuun loppuun poikkeuksellisella asetusmuutoksella.

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysytään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutinen julkaistaan vyr.fi – sivustolla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.