Vilja-alan yhteistyöryhmä
Vilja-alan yhteistyöryhmä
❯   Avaa uutiskirje selaimessa

Viljaviesti 22/2023

Lukijalle

Vilja-alan yhteistyöryhmän toimittama Viljaviesti palaa jälleen pitkän tauon jälkeen. Kevään tauko aiheutui yhdistyksen toimintaa koskettaneesta henkilöstövajauksest a. Uuden rekrytoinnin myötä viljaviesti toimitetaan jatkossa noin kerran viikossa.

Kotimaan markkinat

Kotimaassa viljojen hinnat jatkavat laskuaan edelleen, mutta myös lannoitteiden hinnoissa on vihdoin nähty laskua. Luken mukaan jatkuva hintojen lasku alkaisi loppuvuodesta heijastumaan myös elintarvikkeiden hintoihin ja onkin ennustettavissa, että loppuvuonna ruuan hinta tulee laskemaan. Arviona on, että tämän vuoden viljasato tulee olemaan pienempi kuin edellisvuoden, mutta kasvavien kylvöpinta-alojen ja keskisadon perusteella on 10 % (+-) muutos varsinaisessa toteutumassa täysin mahdollista.

Syysvehnän ja – rukiin kohdalla odotetaan suurempaa satoa leudon talven jälkeen, joka on omiaan lisäämään vientiä. EU:n sääolosuhteiden arvion mukaan kuivuus ja pakkasvauriot ovat olleet tyypillisiä ilmiöitä Suomen ilmastolle kevään ajan, mutta sadon ennustettua toteumaa nämä ilmiöt eivät silti ole heikentäneet. Historiallisella tasolla kevät on ollut erityisen kuiva ja sadonkorjuu on tästä jonkin verran kärsinyt, mutta kuitenkaan suurempia menetyksiä ei ole näkyvissä. Sääolosuhteiden lisäksi ympäri Suomea on esiintynyt kirppoja, joiden pelätään tuhoavan tulevaa viljasatoa, mutta toistaiseksi vauriot ovat pysyneet maltillisina.

Tällä hetkellä viljelijöiden suunnitelmia tulevia kylvöjä kohtaan on vahvasti ohjaillut lannoitteiden korkeat hinnat. Lannoitteiden valmistaja Yara on kuitenkin esimerkiksi ilmaissut, että hintojen lasku tulee luultavasti lisäämään lannoitteiden myyntiä ja kiinnostusta kotimaassa. Viljan hinnan epävakaisuus on rajoittanut ostohalukkuutta kotimaista viljaa kohtaan, mutta toisaalta pienemmät sadot ja hillitympi myynti voisi olla omiaan nostamaan hintoja. Kuitenkin toipuminen edellisen kahden vuoden aikana nähdystä suuresta hintojen heilahtelusta vie aikaa ja on hyvä muistaa, että geopoliittinen epävakaisuus ja globaali taloustilanne hallitsi tuolloin markkinahintaa vahvasti, mitä ei voida olettaa enää nykypäivänä. Viljataseen pysyessä ylijäämäisenä on vaikutus ollut merkittävin vehnän ja kauran vientivolyymien kohdalla.

Kotimaan hintanoteeraukset

VV22


Viljan hinnan lasku jatkuu edelleen selkeänä, joka näyttäytyy kotimaan hintanoteerauksissa, kun lähes kaikki hinnat ovat puolittuneet vuoden takaisiin hintoihin. Globaalit hintafutuurit ja kotimaisten viljojen hintakehitys jatkavat siis pitkälti samassa linjassa, Suomen tullessa luonnollisesti hieman jäljessä hintareagointiin. On kuitenkin huomioitava, että historiallisella aikajanalla vehnän hinta on palautumassa takaisin normaalikäyrälleen, eikä vielä ole havaittavissa samanlaisia pohjalukuja, kuin esimerkiksi vuoden 2016 aikana. Merkittävin hinnan pudotus on nähty rehukauran ja rehuohran kohdalla. Pienin hintamuutos on tapahtunut rukiin kohdalla, mutta arvio on hieman vääristynyt, sillä rukiista ei ole tämän tai edellisviikon hintoja. Rehuvehnän kohdalla on myös käytetty edellisviikon hintaa tämän viikon puuttuvan hinnan tilalla.

Euroopan markkinat

Euroopassa sään ääri-ilmiöt ovat aiheuttaneet haittoja kesäsadolle. Italiassa pitkään jatkunut kuivuus aiheutti tuhoisaa jälkeä, kun rankkasateet eivät ole päässeet imeytymään maaperään, jolloin maa on alkanut tulvimaan. Erityisesti vehnän ja ohran tuotannossa on kohdattu suuria menetyksiä Italian koillisosien tulvien vuoksi ja Coldiretti on arvioinut jopa 400 miljoonan kilon edestä vehnän menetyksiä. Tulvavesi on vaarana mädäntää myös Italian muuta kylvöä.

Kevään sää muualla Euroopassa on osoittautunut hillitymmäksi, mutta ääri-ilmiöitä, kuten tulvia, rankkasateita ja kylmyyttä on ollut havaittavissa, joka on viivästyttänyt kesäkasvien kylvöä sekä muita peltotöitä Keski-Euroopassa, kuten Irlannissa ja Ukrainassa. Euroopassa Espanja on kuitenkin yksi harvoista alueista, joissa talvikylvöt ovat selkeästi kärsineet sadon menetystä jatkuvan kuivuuden takia, kun arviolta 22 % pudotus on ilmennyt toteutuneessa vehnän kokonaissadossa sekä 21 % pudotus ohran kokonaissadossa. Euroopan kuivuus on aiheuttanut tulvimista Italiankin ulkopuolella, kun sateiden tehokas imeytyminen maaperään ei onnistu. Tulvimista on ollut havaittavissa Unkarissa, Kroatiassa ja Sloveniassa, mutta ei kuitenkaan samoissa mittakaavoissa mitä Italian alueella.

Yleisilme Euroopassa sään kannalta on kuitenkin suotuinen ja lähestulkoon kaikki maat ovat lisänneet vehnän tuottoaan sekä vuoden takaiseen, että viiden vuoden keskiarvolla. Euroopan suotuisat sääolosuhteet eivät kuitenkaan vielä ole heijastuneet vehnän hintaan, sillä epävakaisuus ja laskusuhdanne on jatkunut lähiviikkojen aikana Agritel:n mukaan. Euroopan sisällä tämä selittyy osittain Ukrainan tilanteella, jossa Venäjä on edelleen hankaloittanut laivojen saapumista ja lähtemistä satamista, vaikka Mustanmeren viljasopimusta on päätetty jatkaa ainakin heinäkuun puoleenväliin. Ukrainan rajoitetut mahdollisuudet toteuttaa maatalouttaan heijastelee sekä markkinahintojen epävakaisuuteen, mutta myös yleiseen elintarvikevarmuutee n jopa globaalisti, sillä Ukrainan vehnä- ja maissiviljely on ollut erityisen kriittistä niissä maissa, joissa lähtökohtaisesti on jo heikompi asema ruokavarmuuden takaamiseen, kuten Somalia, Jemen ja Afganistan.

Kansainväliset markkinat

Pohjois-Afrikassa kuivuus jatkuu ja voimistuu entisestään. Marokon, Algerian ja Tunisian seuduilla kuivuus on heikentänyt odotettua satoa ja hankaloittaa myös tulevaa kylvöä. Libyan ja Egyptin alueella sääolosuhteet ovat olleet suotuisammat ja toisaalta viljelykasveja on pystytty kastelemaan ja näin suojelemaan kuivuuden haitoilta. Sääolojen yleinen muutos kuivempaan suuntaan on vaikuttanut globaalisti muuallakin, erityisesti Intiassa, Australiassa, Keski-Amerikassa sekä Etelä-Amerikan pohjoisosissa. La Niñan muutos el Niñoksi kolmen vuoden jälkeen lisää riskiä Australian heikkojen tuottojen jatkumolle, kun taas Etelä-Amerikassa ja erityisesti Argentiinan alueella kuivuus on hyvin toivottavaa sateisemman ajanjakson jälkeen. Koska Kiinan kysyntä ei ole vilkastunut, Brasilian poikkeuksellisen hyvät tuotannot eivät auta markkinan hintakehitystä, ja tämän seurauksena Brasilian ylijäämäiselle viljataseelle ei riitä ostajia.

Yhdysvalloissa maissin kylvö ja sadonkorjuu etenee suotuisasti, kuin myös soijapapujen kohdalla. Toisaalta taas riisin kylvö on lähes valmis ja sadonkorjuu on hieman hidastunut. Vehnän talvisato on edennyt jopa 11 % keskimäärin. Kevätkylvöt taas ovat lisääntyneet 21 % keskimäärin ja sadonkorjuu jopa 25 %. Merkittävä muutos on nähty myös ohran osalla, jonka kylvöt ovat edenneet 16 % ja sadonkorjuu 22 %. Kaikki edellä mainitut muutokset on laskettu keskiarvollisesti niistä osavaltioista, jotka ovat suurimpia tuottajia kyseisistä viljoista.

Suomessakin noteerattu, lannoitteiden hintojen lasku heijastuu kansainvälisillä markkinoilla ravinnon ja teollisuuden vehnän käytön kasvuna ja rehun käytössä vähenemisenä. Hintojen muutoksen prosessi on kuitenkin hidas ja tällä hetkellä, vaikka inflaatio näyttäkin ensi kertaa lähes vuoteen elpyvän pois -10 % seuduilta ja lannoitteiden hinnat ovat laskemassa saattaa muutoksen näkyminen viljamarkkinalla kestää vielä pitkään. Eniten markkinahintojen nousua hidastaa tällä hetkellä kysynnän vähyys suhteessa liikatarjontaan, joka ei ainakaan tämän satokauden aikana näytä tasaantuvan. Nykyistä hintakehitystä ohjaa myös rehun kysyntä ja jos sen tasainen hiipuminen jatkuu, ei ole odotettavissa nykyisen hintatason kohentumista.

VV22 2

Viljaviesti on Vilja-alan yhteistyöryhmän sihteeristön toimittama ajankohtais- ja markkinakatsaus.

Voit antaa palautetta tai muuttaa Viljaviesti-tilausta si tällä lomakkeella.

»Twitter @VYR_fi ja #VYR_fi
»Facebook Vilja-alan yhteistyöryhmä
Uutiskirjeen tiedot perustuvat useisiin eri tietolähteisiin eivätkä ne edusta yksittäisten toimijoiden eikä VYR:n näkemystä. VYR ei ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta.

Lähteet

»AMI-informiert.de
»IGC www.igc.int
»USDA www.usda.gov
»Euroopan Komissio ec.europa.eu/agricul ture/cereals
»FAO-AMIS www.amis-outlook.org
»AHDB cereals.ahdb.org.uk
»Strategie Grains www.strategie-grains .com
»Luke www.luke.fi
»Agritel www.agritel.com/en/a gritel
»Ruokavirasto www.ruokavirasto.fi
»Tulli uljas.tulli.fi