Viljaviesti 6/2024 - 15.3.2024
Lukijalle

RypsiRapsi Foorumi pitää Öljykasviseminaarin 21.3. Loimaalla. Ohjelma ja ilmoittautuminen löytyvät täältä öljykasviseminaari 

Kotimaan markkinat

Kotimaan Viljatasearvio 2023/24 päivitettiin perjantaina 8.3. Tasepäivitys oli tämän kauden kolmas. Muutokset olivat maltillisia edellisiin kauden tasearvioihin verrattuna.

Viljatasearvion tuotantotiedot perustuvat Luken satotilastoon samoin kuin alkuvarastot perustuvat Luken varasto- ja käyttötilastoihin. Huomioon on otettu myös Tullin ulkomaankauppatilasto heinä-joulukuun osalta, joka toimii pohjana koko kauden vienti- ja tuontiluvuille. Muut kohdat perustuvat edellisiin taseisiin sekä viljamarkkinatyöryhmän kommentteihin. Huomioitu on myös arvio kauden tuoreviljasadosta.

Suurimpia muutoksia olivat arviot vehnä teollisen rehukäytön pienentymisestä sekä kauran teollisen rehukäytön kasvamisesta.

Siementen käyttöarvio päivitettiin vastaamaan helmikuussa julkaistua kylvöalaennustetta.

Vehnän vienti on ollut kuluvalla kaudella todella pientä, joten sen vientiarvio tiputettiin radikaalisti kauden aikaisemmista arvioista.

Tarkentunut tuotantomäärä ja pienentynyt vehnän vienti sekä rehukäyttö kasvattavat arvion mukaan vehnän loppuvarastoja 2023/24 niin teollisuuden ja kaupan kuin myös maatilojen varastoissa.

Ohran heikko sato näkyy varastojen selkeänä pienentymisenä niin maatiloilla kuin myös teollisuuden ja kaupan varastoissa.

Kauran rehukäytön lisääntyminen viime arvioista pienentää kauravarastoja. Kauran elintarvikekäyttö arvioon ei tehty muutoksia. Huomionarvoista on, että kauran elintarvikekäytön trendi on kasvava, jos vertaillaan aikaisempien kausien kauran käyttöä.

Päivitetty tase ja aikasarja viljataseista täällä

Euroopan markkinat

Strategie grains EU kauratase 2023/24 loppuvarastoennustetta on nostettu hieman. Uusi loppuvarastoennuste on 1 150 tuhatta tonnia. Ennustetta nostettiin elintarvike- ja rehukäyttöennusteiden laskettua aikaisemmasta arviosta. Kauden 2023/24 tase on silti yhä hyvin tiukka tuotantomäärän radikaalin pienentymisen seurauksena.

Markkinoiden katseet ovat siirtyneet jo tulevaan kauteen 2024/25. Kaura-alan ennustetaan olevan kohtuullisen suuri, mikä näkyy tuotantoennusteessa. Pinta-alan ennustetaan kasvavan etenkin Espanjassa, Saksassa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Kauran tuotantoennuste tulevalle kaudelle on 7 500 tuhatta tonnia.

Kasvava tarjonta vapauttaa kauraa rehukäyttöön. Rehukäytön ennustetaan lisääntyvän Tanskassa, Ranskassa, Saksassa ja Romaniassa. Elintarvikekäyttöennustetta sen sijaan hieman laskettiin odotetusta peilaten kauden 2023/24 kauran elintarvikekulutukseen.

2024/25 kauran loppuvarastojen ennustetaan kasvavan, etenkin Suomessa.

EU:n kauran hinnat saavuttivat tammikuussa katon ja lähtivät helmikuusta alkaen laskuun. Hintoja veti alas muiden viljan hintojen lasku. Elintarvikekauran hinnan lasku oli loivempaa kuin rehukauran hintojen tippuminen.

Maaliskuun markkinaraportissa Strategie grains laski vehnän ja ohran tuotantoennusteita vuodelle 2024 selvästi alaspäin liiallisen sadannan takia. Kylvetty vehnäala on 3 % pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Vehnän uusi tuotantoarvio (EU) on 121,6 miljoonaa tonnia, kun se viime kussa oli vielä 122,6 miljoonaa tonnia. Ohran päivitetty tuotantoennuste on 51,8 miljoonaa tonnia kun se vielä viime kuussa oli 53,1 miljoonaa tonnia. Ohran tuotantoennuste on yhä suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Startegie grains arvioi, että nykyinen viljan hintataso ei houkuttele viljelijöitä kylvämään suuria määriä kevätviljoja vaan viljelijät siirtyvät muihin kasveihin, kuten maissiin.

Viimeisen kuukauden aikana EU27 viljan hinnat ovat laskeneet. Etenkin Ranskan hintojen lasku on ollut tiukasti sidoksissa Venäjän nopeasti laskeviin vientihintoihin. EU:n, Venäjän ja Ukrainan viljan vienti on kilpaillut kiivaasti keskenään, mikä näkyy hintatason nopeana laskuna.

Kiinan kysynnän ansioista Ranska saa vietyä ohraa ja osaltaan hieman pienennettyä varastoja. Vehnän suhteen vientinäkymät ovat hankalammat. Ranska on saanut keskimääräistä heikommin vietyä vehnää ja Baltian maiden sekä Saksan vienti on sakannut kauden aikana Mustanmeren alueelta tulevan kovan kilpailun seurauksena.

Komission julkaisemien hintatilastojen mukaan myllyvehnän hintanoteeraus (19.2.) oli Saksassa Hamburg (DEPSILO) 212 €/tn ja Ranskassa Rouen (DELPORT) 207,76 €/tn. Rehuohran noteeraukset Saksassa Hamburg (DEPSILO) 179 €/tn ja Ranskassa Rouen (DELPORT) 185,41 €/tn.

Viljelijäprotestit Ukrainan ja EU:n rajalla ovat pysäyttäneet lähes kokonaan viljan liikkumisen raja-alueella. Poliitikot rajan kummallakin puolella ovat huolissaan Ukrainan viljan tuonnista aiheutuneen kiistan vaikutuksesta EU:n tukeen Ukrainalle. 

Puolassa maataloustuottajat ovat nostaneet esiin epätasa-arvoisen kilpailuaseman Ukrainan tuotteiden suhteen, kun taas Ranskassa osoitetaan mieltä ylipäätään EU:n ulkopuolelta tulevaa ruokaa vastaan.

2022 Euroopan viljan hinnat nousivat saatavuuden tiukentumisen pelossa nopeasti. Pelättiin, että Ukrainan vilja ei pääse markkinoille Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Pelko kuitenkin alkoi väistyä vuonna 2023. Vuoden 2024 vehnän hinnasta on sulanut vuotta aikaisempaan verrattuna jo puolet pois.

EU:n vihreä uudistus, jonka tavoitteena vähentää mm. lannoitus ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä, sekä samanaikainen myrskyisä markkina vaikeuttavat alkutuotannon toimintaa entisestään. Viljelijät vaativat tähän päättäjiltä toimia alan toimimisen helpottamiseksi.

Artikkelin lähde World-grain.com

Viljaviesti on Vilja-alan yhteistyöryhmän sihteeristön toimittama ajankohtais- ja markkinakatsaus.

Voit antaa palautetta tai muuttaa Viljaviesti-tilausta si tällä lomakkeella.

  • X (Twitter): @VYR_fi ja #VYR_fi
  • Facebook: Vilja-alan yhteistyöryhmä

Uutiskirjeen tiedot perustuvat useisiin eri tietolähteisiin eivätkä ne edusta yksittäisten toimijoiden eikä VYR:n näkemystä. VYR ei ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta.

Lähteet

  • AMI-informiert.de 
  • IGC www.igc.int
  • USDA www.usda.gov
  • Euroopan Komissio ec.europa.eu/agricul ture/cereals
  • FAO-AMIS www.amis-outlook.org
  • AHDB cereals.ahdb.org.uk
  • Strategie Grains www.strategie-grains.com
  • Luke www.luke.fi
  • Agritel www.agritel.com/en/a gritel
  • Ruokavirasto www.ruokavirasto.fi
  • Tulli uljas.tulli.fi

Pasilankatu 2 | PL 115 | 00241 Helsinki