Vilja-alan yhteistyöryhmä
Vilja-alan yhteistyöryhmä
❯   Avaa uutiskirje selaimessa

Viljaviesti 25/2023

23.6.2023

Lukijalle

Kotimaan hintanoteeraukset

hintanoteeraukset vk 25

Kotimaan hintoihin on kohdistunut pitkästä aikaa noususuhdannetta, kun rehuohran ja rehukauran hinnat ovat nousseet edellisestä viikosta (vk 22). Myös muutokset vuoden takaisiin hintoihin on monen viikon jälkeen alle - 50 %, mikä selittyy sillä, että hintojen huippu sijoittui edellisenä vuonna jo keskelle keväättä ja kesän aikana hinnat lähtivät laskuun. Hintanoteerauksissa on rehuvehnän ja rukiin kohdalla edelleen käytössä aiemmin keväällä julkaistut hinnat.

Kotimaan markkinat

LUKE julkaisi tällä viikolla tiedotteen kotimaan peltojen viljatilanteesta. Positiivisena ilmiönä on koettu herneen kylvämisen lisääntyminen ja sitä kautta Suomen valkuaistuotannon parantuminen. Syysvehnän parantuneet odotukset viime vuoteen verrattuna on nostattanut myös kotimaan kokonaisviljasatoa edellisvuodesta. Syysvehnän istutuksessa on jopa rikottu ennätyksiä, kun kylvöä on Suomen historian toiseksi suurimmalla alalla toistaiseksi. Peltoalaltaan ohran 420 000 hehtaaria on suurin Suomen viljelystä, joka on siis noin 20 % koko kotimaan viljellystä peltoalasta. Kuitenkin viimeisen 35 vuoden aikana on ohran viljelyyn käytetty peltoala pienentynyt 260 000 hehtaaria.

Kotimaan kuivuuden on nähty tuhoavan viljasatoa, jonka vuoksi ruokavirasto on aktivoitunut antamaan ohjeita kuivuneen maaperän ja sadon hoitoon. Viljelijöiden suositellaan olevan itse aktiivisia omien tukien tarkennusten kanssa, jos sadon odotukset muuttuvat, mutta myös Vipu-Mobiiliin käyttöä suositellaan sadon kuvaamiseen, jotta selvityspyynnöt on helpompi tehdä. Ruokavirasto on myös saanut peltotukien haun päätökseen minkä avulla on saatu arviot Suomen nykyisestä kylvö pinta-aloista. Kevätviljojen alat ovat jääneet vähemmälle ja toisaalta luonnonhoitonurmet ja riistapellot ovat kääntyneet kasvuun. Syysvehnä ja syysruis ovat ainoat viljat, joiden kylvöpinta-ala on arvioitu kasvavan vuodesta 2022. Muita nousijoita suhteessa edellisvuoden pinta-aloihin ovat olleet rehuherne, syysrapsi sekä kaikista eniten luonnonhoitonurmet, kun otetaan huomioon kaikki peltotukien haun piirissä. Pienoinen pudotus on tapahtunut luomusitoumus kylvöalojen kohdalla, kun pinta-alat pienenivät 7,6 % edellisestä vuodesta.

Euroopan komissio on sääarvioissa ja ennusteissa painottanut nyt sateiden tarvetta Suomeen, sillä jatkuva kuivuus alkaa näkyä viljan kehittymisessä. Erityisesti raportissa nostettiin esiin, että syys- ja kevätviljan kehitys on jo nyt hidastunut eikä lämpötilan nousu tai jatkuva kuivuus paranna ennusteita kummallekaan.

Euroopan markkinat

Hinnat

Hintakehitys on ollut varovaisen nousujohteista edellisviikosta lähtien. Päällimmäisenä syynä on globaali kuivuus, mikä lisää nykyiselle satokaudelle heikkoja odotuksia, mutta huolestuttaa myös tulevaisuudessa, kun monen vuoden trendi kuivien ja kuumien keväiden ja kesien parissa jatkuu. Toisena syynä hintojen nousulle on Mustanmeren viljasopimuksen päättymisen uhka.

EU MARS Bulletin mukaan touko- kesäkuun välillä on kaikkien viljojen osalta nähty noin 1–4 % pudotus tuotossa, lukuun ottamatta ruisvehnän ja soijapavun kohdalla. Toisaalta tällä hetkellä pieni pudotus tuotto odotuksissa voisi olla edistävä tekijä hintojen nousulle, sillä tämän hetken viljatuotot kattavat reilusti yli kysynnän, joka niin ikään laskee viljojen hintoja.

Pariisin hintafutuuri pörssi on torstaina 22.6 sulkeutunut hintaan 247 €. Tällä hetkellä hinnat ovat nousussa ja pysyneet jo kahden viikon ajan yli 230 €, joskin hintakehitys siitä ylöspäin on hidasta eikä 240€ alkavia hintoja olla nähty kuin toistaiseksi kaksi näiden viikkojen sisällä. Myös IGC:n vilja- ja öljykasvi indeksin mukaan hinnat eivät ole vuoden alhaisimmalla tasolla, mutta kuitenkin hipovat selkeästi pohjalukemissa, pois lukien riisi, jonka markkinahinta on vuodessa noussut 15 % ja on muutenkin ollut hitaassa mutta varmassa nousussa jo kahden vuoden ajan.

IGC Grains and oilseed index (vk 25)

AMIS pitää kuukausittain yllä lannoitteiden hintaseurantaa. Alla oleva kooste kuvaa hyvin laskevaa trendiä lannoitteiden hintojen suhteen, mikä myös heijastuu viljojen hintoihin, mutta lannoitteiden hintojen ollessa korkeita edellisvuonna on tämänhetkisen sadon arvo noussut huomattavasti, jolloin kaikki satovaurioiden seuraukset moninkertaistuvat viljelijöille. Maassa olevien kalliiden lannoitteiden vuoksi myös nousut viljojen hinnoissa olisi kannattavan katteen puolesta toivottavia.

lannoitteet vk 25

Sää

Euroopassa suurimmat satovauriot ovat osuneet kevätohran kohdalle. Euroopan komission EU MARS Bulletin mukaan viime kuun kuivuus on päättynyt suurella osaa Iberian niemimaata, mutta sen sijaan Pohjois-Euroopan alueilla sateiden puute ja lämpö on aiheuttanut vaurioita sadoille. Kuitenkin alueilla, joissa voidaan puhua jopa sateiden ylijäämästä, on nähty, ettei maaperä pysty imemään vettä enää ripeään tahtiin, jonka vuoksi tulvat ja tuholaiset ovat päässeet valloilleen ja vahingoittaneet syysviljaa. Erityisesti kesäkasvien viljelyä on jouduttu jatkaa vähäisillä kasteluilla juurikin Iberian niemimaalla sillä saapuneet sateet ovat olleet niukat eivätkä riittävät elvyttämään kasvustoa ennalleen. Etelä-Euroopan maita kuten Italiaa, Espanjaa ja Unkaria on koetellut tavallista kosteammat olosuhteet.

total wheat (vk 25)

total wheat 2 (vk 25)

Kun vertaillaan vehnän kokonaistuottoa Euroopassa, on tuotto ennuste ollut huomattavasti vihreämpi eli parempi, kuin mitä nyt uusimman raportin ennusteessa. Vaikka erot maiden vehnän tuotossa ovat olleet pienet toukokuun ja kesäkuun välillä, ovat nämä pienetkin eroavaisuudet riittäneet pudottamaan maita pois keskiarvoa korkeamman tuoton maista. Vehnän heikentyneet sadot ovat tulosta enimmäkseen kuivuudesta ja kuumuudesta.

Ranska

Vaikka Ranskakin on kärsinyt sateiden puutteesta ei tämä ole päässyt vaikuttamaan maan viljakehitykseen merkittävästi toistaiseksi. Olennaista on ollut alkukevään aikana tullut sateisempi kausi, joka edelleen auttaa maaperää pärjäämään, vaikka viime aikoina kuivemmat olosuhteet ovat olleet uusi normi. Kevät- ja syysviljan ennusteet pysyvät kuitenkin yli 5 vuoden keskiarvon ja kesäviljankin suhteen on ennustettavissa vain hyvin marginaalinen pudotus. Strategie grainsin mukaan erityisen onnistunutta tuottoa on odotettavissa Uuden-Akvitanian alueella. Sen sijaan pohjoisemmassa pienijyväiset viljat ovat pärjänneet paremmin, mutta kuumuuden ja kuivuuden ennustetaan vaikuttavan myöhemmin kylvettyjen lohkojen kasvuun.

Yhdysvallat

Yhdysvaltojen kuivat ajat ovat erityisesti keskilännessä ongelma. Kuivuus on myös vaikuttanut viljan laatuun, kun tällä viikolla raportoitiin enää 55 % olevan hyvässä tai erinomaisessa kunnossa, kun viime viikolla luku oli vielä 61 %.

Yhdysvaltojen kuivuus on kaikista kriittisintä maissinsadolle ja sen odotuksille, sillä juuri keskilännessä sijaitsee maan suurimmat maissin tuottajat. Yhdysvaltalainen maissi on lisäksi keskeisessä asemassa kansainväliselle viljaylijäämälle ennusteiden toteutumiselle. Tällä hetkellä kuitenkin markkinat odottavat konkretisoituuko maissisadon pienentyminen ja jos näin käy, kuinka paljon hinnat nousevat entisestään. Kuitenkin epävarmojen olojen vuoksi maissin hinnat ja markkinat ovat erittäin nopeita reagoimaan muuttuviin tilanteisiin.
Viljaviesti on Vilja-alan yhteistyöryhmän sihteeristön toimittama ajankohtais- ja markkinakatsaus.

Voit antaa palautetta tai muuttaa Viljaviesti-tilausta si tällä lomakkeella.

»Twitter @VYR_fi ja #VYR_fi
»Facebook Vilja-alan yhteistyöryhmä
Uutiskirjeen tiedot perustuvat useisiin eri tietolähteisiin eivätkä ne edusta yksittäisten toimijoiden eikä VYR:n näkemystä. VYR ei ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta.

Lähteet

»AMI-informiert.de
»IGC www.igc.int
»USDA www.usda.gov
»Euroopan Komissio ec.europa.eu/agricul ture/cereals
»FAO-AMIS www.amis-outlook.org
»AHDB cereals.ahdb.org.uk
»Strategie Grains www.strategie-grains .com
»Luke www.luke.fi
»Agritel www.agritel.com/en/a gritel
»Ruokavirasto www.ruokavirasto.fi
»Tulli uljas.tulli.fi
»Maaseudun tulevaisuus www.maas euduntulevaisuus.fi