Vilja-alan yhteistyöryhmä
Vilja-alan yhteistyöryhmä
❯   Avaa uutiskirje selaimessa

Viljaviesti 23/2023

9.6.2023

Lukijalle

VYR 20-v tilaisuus siirtyy lokakuulle. VYR 20-v tilaisuus järjestetään 26.10. Helsingissä.

HUOM: 19.6. tilaisuus on peruttu.

Kotimaan hintanoteeraukset

Viikolla 21 hintojen lasku on ollut huomattavasti hillitympi, verrattuna edeltävien viikkojen jyrkkään laskuun (viikot 19–20). Suurelta osin hinnat ovat pysyneet muuttumattomana pois lukien rehuohra ja rehukaura, joiden molempien hinnanlasku on kuitenkin varsin pieni. Luken arvioiden mukaan pääviljojen tuottajahintojen lasku jatkuu edelleen ja suhteessa muihin maataloustuotteisiin ovat viljojen hinnat romahtaneet eniten verrattuna vuoteen 2022. Kauran hinta (sekä rehu että elintarvike) on laskenut eniten ollessa 33 % alhaisempi kuin vuosi sitten ja toisaalta 4.8 % alhaisempi kuin kuukautta aiemmin.

hintanoteeraukset vk 23 2023


Kotimaan markkinat

Luken arvioiden mukaan kotimainen viljanosto on vilkastunut noin 9,3 milj. kg vuoden 2022 ensimmäiseen neljännesvuoteen verrattuna. Leipävehnää on ostettu jopa 31 miljoonaa kiloa enemmän ja toisaalta rehuohran ja elintarvikekauran osto on lisääntynyt 10 miljoonalla kilolla. Kuitenkin kotimaisen teollisuuden viljankäyttö on laskenut 29 miljoonalla kilolla vuoden takaiseen neljännesvuoteen nähden. Elintarvikekäytössä viljankäyttö on vähentynyt 10.7 % ja rehukäytössä väheneminen on ollut 12.8 % paikkeilla.

Tulli julkaisi viime viikolla maaliskuun 2023 kauppavaihtoraportin , josta käy ilmi, että vienti ja tuonti on lisääntynyt viljan ja viljatuotteiden osalta. Helmikuussa 2023 Suomeen tuotiin noin 46 miljoonan euron edestä viljaa, kun vastaava luku maaliskuussa 2023 on 58 miljoonaa. Viennin suhteen on nähtävissä vain noin 2 miljoonan euron myyntikasvu.

Euroopan markkinat

Iberian niemimaan kuivuus jatkuu edelleen ja Espanjan heikon kevätohrasadon vuoksi Euroopassa arvioidaan 4 % pudotusta odotetussa sadossa. Agritelin mukaan Ranskassa on jouduttu täsmentämään odotetun sadon luokitusta, kun viime viikolla sadosta 93 % oli arvoitu olevan hyvän ja erinomaisen laatuista ja tällä viikolla kyseinen luku on laskettu 91 %. Lisäksi talvi- ja kevätohran laadun arvioita laskettiin hieman, mutta kokonaisuudessa sadon tilanne on silti huomattavasti onnistuneempi kuin viime vuoden satojen kohdalla.

Ennusteet

EUssa yleisesti viljapinta-alojen arvioidaan pysyvän samana tai kasvavan poissulkien maissin tuotantoala, jonka arvioidaan pienenevän noin 4.3 %. EU:n komission mukaan Euroopan suurimmissa viljaviejämaissa on edelleen positiivinen suunta sadon kanssa, mutta jo aiemmin mainittu Iberian niemimaan kuivuus nostaa tuontitarpeita Eurooppaan vuosina 23/24. AMIS on antanut kuitenkin satoennusteensa 1.6., jonka mukaan syysvehnä on poikkeuksellisen hyvässä kunnossa ympäri Eurooppaa, pois lukien Espanjassa. Niin ikään maissin ennusteet ovat jatkaneet suotuisaa suuntaa Euroopassa.

Hintataso

Pariisin hintafutuurit ennustavat edelleen samanlaisen hintatason pysyvyyttä. Pariisin pörssin sulkeuduttua 2.6.2023 oli vehnän hinta 224 €/t eikä hinnassa ole näkyvissä huomattavaa muutosta edelliseen kahteen viikkoon, jolloin hinta on heilunut välillä 220–228 €/t. Stratégie grainsin mukaan ennustetut vehnävarastojen kasvut jatkuvat vauhdikkaana satokauden 22/23 loppuun asti, kun taas ohran ja maissin varastojen tilanne on suhteellisen tasapainoinen. Viljojen hintojen pudottua FAO on arvioinut, että elintarvikkeiden hinnoissa on viime aikoina alettu näkemään jyrkkää laskua ensimmäisen kerran sitten huhtikuun 2021.

Maailmanmarkkinat

Sääilmiötä ja Yhdysvaltojen maissisadot

Kesäkuun aikana on ennustettavissa, että el Niño lisää eniten sateita Keski-Euroopan ja Argentiinan alueilla, kun taas Etelä-Afrikassa, Intiassa ja Australian alueella kuivuus jatkuu. Yhdysvaltojen kuivuus on herättänyt huolta markkinoilla, joka on näkynyt Chicagon maissifutuureissa ja saanut aikaan jopa pienoista nousua viljojen hinnoissa viime viikolla. Kuitenkin tämän hetken ennusteet sateista Yhdysvaltoihin saattavat kääntää hinnat takaisin laskusuhdanteeseen. Yhdysvaltojen maissikylvöjen tila ja kehitys vaikuttaa koko viljamarkkinaan, mutta hintojen tulevaisuudelle erityisen merkittävää on heinä- ja elokuun säät ja miten ne vaikuttavat sadon kasvuun. Hintojen kehitys jatkaa toistaiseksi laskusuuntaa, kuitenkin jonkin verran hidastuen. IGCn mukaan vehnän hinta on itseasiassa kokenut 180 asteen täyskäännöksen verrattuna aiempaan vuoteen, jolloin näihin aikoihin saavutettiin markkinahinnan huippu.

wheat goi sub-index

IGC:n arvion mukaan globaali vehnän tuotantomäärä jää ensi satovuonna noin 783 milj. tn tasolle, joka olisi noin 5 milj. tn vähemmän kuin tänä vuonna. Kulutuksen arvioidaan kuitenkin pysyvän samansuuruisena kuin tänäkin satovuonna.

Vehnän, maissin ja riisin hinta

FAO:n arvioiden mukaan vehnän hinta on huhtikuussa 2023 Euroopan Unionin hintatietojen mukaan laskenut 4 % maaliskuusta ja Australiassa sekä Venäjällä noin prosentin vähemmän. Poikkeuksellisesti maissin kohdalla Yhdysvalloissa hinnoissa on nähty nousua maaliskuun hintoihin, mutta Argentiinassa ja Brasiliassa maissin hinta on jatkanut laskuaan. Muiden viljojen hintojen laskiessa riisin hinta on poikkeuksellisesti harvoja, joka on huomattavasti ylempänä vuoden takaiseen nähden. IGC:n GOI-indeksi (Grains and Oilseeds Index) riisin alaindeksin mukaan touko-kesäkuun vaihteessa 2022 riisin hinta lähenteli 180, kun nyt 2023 hinta on jo lähempänä 205. Thaimaassa, Vietnamissa, Intiassa ja Yhdysvalloissa riisin hinnat ovat 12–27 % korkeammalla suhteessa edellisvuoden hintoihin.

international rice prices


Viljaviesti on Vilja-alan yhteistyöryhmän sihteeristön toimittama ajankohtais- ja markkinakatsaus.

Voit antaa palautetta tai muuttaa Viljaviesti-tilausta si tällä lomakkeella.

»Twitter @VYR_fi ja #VYR_fi
»Facebook Vilja-alan yhteistyöryhmä
Uutiskirjeen tiedot perustuvat useisiin eri tietolähteisiin eivätkä ne edusta yksittäisten toimijoiden eikä VYR:n näkemystä. VYR ei ota vastuuta tietojen oikeellisuudesta.
Lähteet

»AMI-informiert.de
»IGC www.igc.int
»USDA www.usda.gov
»Euroopan Komissio ec.europa.eu/agricul ture/cereals
»FAO-AMIS www.amis-outlook.org
»AHDB cereals.ahdb.org.uk
»Strategie Grains www.strategie-grains .com
»Luke www.luke.fi
»Agritel www.agritel.com/en/a gritel
»Ruokavirasto www.ruokavirasto.fi
»Tulli uljas.tulli.fi