Euroopan markkinat
| | Syksy on ollut hyvin vaihteleva eri puolilla Eurooppaa. Pohjoisessa ja lännessä oli hyvin märkää kun taas idässä kärsitty kuivuudesta.
EU:n syyskylvöt venyvät myöhään poikkeuksellisen märän syksyn seurauksena laajalti Euroopassa. Märkyys haittasi selvästi myös kylvösten alun kasvua ja kehitystä. Runsaasta kosteudesta on ollut syyskylvöksille myös hyötyä, kunhan se ei ole ollut liiallista.
Kriittinen tilanne on märkyyden suhteen mm. Länsi-Ranskassa, missä marraskuun alkupuoliskolla alle puolet syysviljojen kylvöistä oltiin saatu valmiiksi. Jatkuva märkyys on aiheuttanut päänvaivaa myös mm. Pohjois-Saksassa, Benelux-maissa ja Länsi-Puolassa.
Baltiassa ja Skandinaviassa syyskylvöt saatiin lokakuun loppuun mennessä valmiiksi. Olosuhteet olivat kohtuulliset, mutta todennäköisesti keväällä joudutaan tekemään uusintakylvöjä veden kerääntyessä paikallisesti pelloille.
Rapsin kylvöt saatiin päätökseen suotuisissa olosuhteissa sen päätuotantoalueilla.
JRC MARS Bulletin Crop monitoring in Europe November 2023
Strategie grains päivitti kauratasettaan 2023/24. Tuotantoennusteet, kauran kauppa EU:n sisällä, rehukäyttöennuste sekä loppuvarastoennuste tippuivat aikaisemmista ennusteita.
Tuotantoennustetta laskettiin Ruotsin ja Tanskan päivitettyjen arvioiden seurauksena. Kauran tuotantoennuste tippuu rajusti vuotta aikaisemmasta 5,57 milj. tonniin. Kaura-ala jäi pieneksi ja satotasot olivat viime kautta matalammat.
Vaikka sato jää pieneksi, ei se vaikuta elintarvikekäyttöenn usteeseen. Käytön ennustetaan jopa kasvavan viime kauteen verrattuna, vaikka kasvu jääkin aikaisempaa arvioita maltillisemmaksi.
Pienentynyt tarjonta näkyy suoraan rehukäyttöennusteen pienentymisenä. Käytön arvioidaan olevan reilut miljoona tonnia pienempää kuluvalla kaudella kuin viime kaudella.
Kauraa ennustetaan liikkuvan selvästi vähemmän EU:n sisämarkkinoilla kuin viime kaudella. Etenkin Ruotsi ja Puola jäävät aikaisempien vuosien vientimääristä. Espanjan ennustetaan tuovat kauraa enemmän kuin viime kaudella maan oman tuotannon ollessa pientä.
Kolmansiin maihin kauraa viedään vähän tarjonnan ollessa suppeaa. Strategie grains ennustaa, että mahdollisesti EU maat eivät ole tällä kaudella lainkaan mukana Yhdysvaltojen markkinoilla.
Loppuvarastoennuste 2023/24 on pieni tippuen yhä jo viimekauden tiukasta tilanteesta.
EU:n kauranhinnat ovat vahvistuneet kuukauden aikana. Ne ovat palanneet vuoden 2022 marraskuun tasolle. Pohjois-Amerikassa hinnat eivät ole vahvistuneet samaa tahtia. Pohjois-Amerikan kauratase on kuitenkin hyvin tiukka, joten hintatason odotetaan vahvistuvan myöhemmin markkinakauden aikana.
| |
|
|