Sateisen ja kostean kesän jälkeen viljan punahomeen riski on suuri, vaikka ainakaan vielä riski ei ole realisoitunut tähän mennessä korjatussa sadossa. Puintikausi on kuitenkin viivästynyt epävakaisen sään takia, ja punahomeriski voi kasvaa pelloilla korjuuta odottaessa tai jos puinteja joudutaan tekemään lyhyiden poutajaksojen välissä tavallista kosteampana tai nopeammalla tahdilla kuin kuivauskapasiteetti vetää. Puintikosteana kuormassa odottavissa viljoissa hometoksiinit voivat lisääntyä merkittävästi. Kuormat tulisi saada ilman viivytyksiä kuivuriin.
On hyvä huomioida, että viljan puinnissa ja kuivauksessa on keinoja käytettävissä punahomeen toksiiniriskin pienentämiseksi korjatussa sadossa. Huolellisella kuivauksella sekä tehokkaalla esipuhdistuksella ja lajittelulla sadon laatua voidaan parantaa merkittävästi. Viljan puinnissa seulat kannattaa pitää auki, jotta vihreät ja pienet jyvät saadaan pois. Puinteja on hyvä rytmittää niin, että kuormat saadaan nopeasti korjuun jälkeen kuivuriin, sillä puintikostean viljan seisottaminen kärryissä voi lisätä hometoksiinien muodostumista satoon. On tärkeää, että viljaerä kierrätetään kuivurissa huolellisesti alle 14 %:n kosteuteen niin, että kevyet jyvät, roskat, homepöly ja muut epäpuhtaudet lähtevät tehokkaasti pois.
Sadon laatua voidaan merkittävästi parantaa myös lajittelulla ennen kaupan tai teollisuuden vastaanottoon viemistä tai käyttöä kotieläinten ruokinnassa. Korkeat toksiinipitoisuudet ovat yleensä kevyissä, punahomeen surkastuttamissa jyvissä. Mikäli vilja on laossa, kannattaa huonot kohdat puida erikseen, säilyttää erät erillään ja tehdä sadon toksiinien pikamittaus. Hyviä ja huonoja eriä ei kannata sekoittaa keskenään.
Viljan jyvien murskesäilöntä hapolla katkaisee hometoksiinien muodostumisen samaan tapaan kuin kuivaus. Jos satoon on jo ehtinyt muodostua punahomeen toksiineita, ne eivät häviä tai tuhoudu murskesäilönnässä eli riski on samantapainen kuin kuivassa viljassa. Siksi hometoksiinien pikamittaus on niillekin suositeltavaa ennen säilöntää. Murskesäilöntää varten sato voidaan kuitenkin korjata aiemmin pellolta, mikä pienentää hometoksiinin riskien syntyä huonoissa korjuuolosuhteissa.
Punahome ei välttämättä näy jyvissä ulospäin. Selviä tartunnan merkkejä ovat tummuneet jyvät ja lohenpunainen homekasvusto jyvien ulkopinnoilla. Näytteenotto viljaerästä on tehtävä huolellisesti. Koska punahomeet voivat esiintyä pesäkkeinä puidussa sadossa, on viljaerästä otettava riittävä määrä osanäytteitä ja sekoitettava ne huolellisesti näytteen edustavuuden varmistamiseksi. Viljassa, erityisesti ohrassa esiintyvä aniliininpunainen väri ei ole punahometta, vaan kasvin omaa, lajiketyypillistä antosyaani -väriainetta.
Viljan hometoksiinianalyysejä tekevät muun muassa Ruokavirasto, Luonnonvarakeskus, Eurofins, Suomen Viljava Oy, NSL Koetoiminta sekä teollisuuden ja kaupan viljan vastaanotto.
Viljan edustavan näytteenoton ohje:
Kirjallinen ohje
Ohjevideo
Lisätietoja: Sari Peltonen, VYR laatutyöryhmän puheenjohtaja, ProAgria Keskusten Liitto, p. 050 341 4406, sari.peltonen@proagria.fi
