IGC ennustaa maailman viljantuotannon kohoavan kaudella 2025/26 uuteen ennätykseen, 2 425 miljoonaan tonniin, erityisesti vehnän ja ohran runsaan sadon ansiosta. Samalla rapsin ja canolan tuotanto nousee historiallisen korkealle, vaikka kansainvälinen kauppa hidastuu. Myös kauran tuotannon ja varastojen odotetaan kasvavan. Kaurapohjaiset elintarvikkeet lisäävät kysyntää etenkin Aasiassa. Globaalit hinnat pysyvät kuitenkin maltillisina runsaan tarjonnan vuoksi.
IGC (International Grains Council) on nostanut (+13 milj. tn) ennustettaan maailman viljantuotannosta kauden 2025/26 osalta 2 425 miljoonaan tonniin. Tämä on uusi ennätys ja kolmas peräkkäinen korotus, mikä heijastaa erityisesti vehnän ja ohran odotettua parempia satoja useissa keskeisissä tuottajamaissa. Viljojen kokonaiskulutuksen IGC arvioi nousevan 2 400 miljoonaan tonniin, ja loppuvarastojen kasvavan korkeimmalle kolmeen vuoteen, 618 miljoonaan tonniin.
IGC arvioi, että soijan maailmanlaajuinen tuotanto pysyy lähes ennallaan, 428 miljoonassa tonnissa. Varastojen ennustetaan kuitenkin supistuvan Brasilian ja Argentiinan pienentyneiden varantojen vuoksi, kun taas kaupan odotetaan kasvavan yli 2 miljoonalla tonnilla vahvemman Aasian kysynnän vetämänä.
IGC:n viljojen ja öljykasvien hintaindeksi (GOI*) laski syyskuussa 2 prosenttia ja on nyt alimmillaan viiteen vuoteen. Neuvoston mukaan erityisesti vehnän ja riisin vientihinnat ovat heikentyneet runsaan maailmanlaajuisen tarjonnan vuoksi.
* GOI eli IGC Grains and Oilseeds Index (suomeksi IGC:n viljojen ja öljykasvien hintaindeksi) on IGC:n laatima yhdistelmäindeksi, joka seuraa keskeisten viljojen ja öljykasvien – kuten vehnän, maissin, ohran, riisin ja soijapapujen – kansainvälisten vientihintojen kehitystä. Indeksi tarjoaa yleiskuvan siitä, miten viljojen ja öljykasvien maailmanmarkkinahinnat kehittyvät kokonaisuutena, ja toimii siten tärkeänä mittarina globaaleille hintatrendeille.
Rapsin ja canolan tuotanto ennätyskorkealle kaudella 2025/26 – kauppa hidastuu
IGC:n ennusteen mukaan maailman rapsin ja canolan tuotanto kohoaa kaudella 2025/26 ennätykselliseen hieman yli 92 miljoonaan tonniin. Tämä vastaa noin 6 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kasvua vauhdittavat erityisesti suuremmat sadot Euroopassa, IVY-maissa (etenkin Venäjällä) sekä Kanadassa. Kanadan tuotannon arvioidaan nousevan 20,3 miljoonaan tonniin ja Venäjän 6,1 miljoonaan tonniin.
Kulutuksen odotetaan kasvavan uuteen huippuun, noin 92,5 miljoonaan tonniin, elintarvike-, rehu- ja teollisuussektorien vahvan kysynnän tukemana. Euroopassa käyttö elpyy 25,5 miljoonaan tonniin, ja Venäjällä sen ennakoidaan nousevan ennätykselliseen 4,5 miljoonaan tonniin kotimaisen jalostuskysynnän vahvistuessa.
Maailmanlaajuisten varastojen arvioidaan pysyvän lähes muuttumattomina, noin 7,8 miljoonassa tonnissa. Kanadan kasvavat varannot kompensoivat Kiinan pienentyneitä varastoja.
Sen sijaan kansainvälisen kaupan ennustetaan supistuvan alimmalle tasolle neljään vuoteen, noin 17,6 miljoonaan tonniin. EU:n ja Kiinan ostoaktiivisuuden hiipuminen painaa kauppamääriä, ja Kanadan viennin odotetaan laskevan 7,1 miljoonaan tonniin sekä Australian 5,0 miljoonaan tonniin.
IGC arvioi, että rapsin ja canolan hinnat pysyvät vakaalla tai hieman alemmalla tasoilla kaudella 2025/26 runsaan tarjonnan ja maltillisen kysynnän vuoksi. Ensi kaudella (2026/27) maailman kylvöalan ennakoidaan pysyvän suunnilleen nykyisellä tasolla, vaikka alueelliset erot voivat olla huomattavia sää- ja markkinaolosuhteiden mukaan.
Kauraennuste 2025/26 – tuotanto ja varastot kasvuun, kysyntää vauhdittaa kauraelintarvikkeiden suosio
IGC (International Grains Council) ennustaa maailman kaurantuotannon kasvavan kaudella 2025/26 keskimääräistä suuremmaksi, yhteensä noin 23,9 miljoonaan tonniin (+6 %). Kasvua tukevat laajentunut kylvöala ja parantuneet sadot, erityisesti EU:ssa, jossa tuotantoennustetta on korotettu.
Perinteisesti maailman kaurakauppaa ovat hallinneet Pohjois-Amerikan tuontitarpeet, mutta viime vuosina erityisesti Kiina ja Intia ovat nousseet keskeisiksi ostajiksi. Tämä kehitys on osaltaan vauhdittanut maailman kaurakaupan ennustettua kasvua, joka kaudella 2025/26 nousee arviolta 2,6 miljoonaan tonniin (+1 %).
Kiinan, joka on nyt maailman toiseksi suurin kauran tuoja, arvioidaan tuovan noin 640 000 tonnia (+8 %). Maan oma tuotanto ei riitä kattamaan kasvavaa kysyntää, jota vauhdittaa kaurapohjaisten elintarvikkeiden – kuten aamiaismurojen, juomien ja välipalojen – lisääntyvä suosio. Kiinan osuus maailman kauratuonnista on ennusteiden mukaan nousemassa 25 prosenttiin kaudella 2025/26, kun se viisi vuotta sitten oli 12 prosenttia.
Maailman kauravarastojen odotetaan kasvavan selvästi, 53 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna, yhteensä 5,7 miljoonaan tonniin. Kasvua tukevat erityisesti EU:n varannot, joiden arvioidaan kohoavan ennätykselliseen 3,9 miljoonaan tonniin.
Hintakehitys on pysynyt maltillisena: Yhdysvaltain kaurafutuurit laskivat noin 6 %, ja myös Australian sekä EU:n vientihinnat ovat heikentyneet vaimean kysynnän seurauksena.
Lähde: IGC, Grain Market Report, October 2025
